Civis [lausutaan ”kiivis”]

Latinankielinen yliopistotermi; vanhempi osakuntalainen, eli henkilö, joka on raivannut tiensä pienen beaanin tossuista kokeneen ja promootion läpikäyneen ehdan civiksen saappaisiin.

Civis on nähnyt osakunnalla arkipäivien hengailun ja kahvittelun, pelaillut, jatkoillut, järjestänyt, nakittautunut, nukkunut osakunnan sohvalla päivisin ja ehkä myös öisin. Palkkiona tästä kaikesta – laatuajan ja uusien kaverisuhteiden lisäksi – ovat civiksen oikeudet ja arvostus. Civiksen edut tuntuvat kukkarossa ja sydämessä. Civis on täysivaltainen osakuntalainen, joka voi näyttää jälleen seuraaville beaaneille elämisen mallia! edulliset hinnat osakuntatapahtumissa sekä mahdollisuus vuokrata pilkkahintaan osakunnan välineitä. Civis voi myös perustaa osakunnalle uusia kerhoja. Civis on täysivaltainen osakuntalainen!

Beaani saa osallistua Civis-promootioon, kun on kerännyt beaanipassiinsa siihen vaadittavan pistemäärän. Promootiot tapahtuvat Sohon Torwien ja osakuntien pikkujoulujen jatkoilla marras-joulukuun vaihteessa sekä SKOn vuosijuhlan jatkoilla huhtikuussa. Kannattaa asettaa dedis siis jompaan kumpaan tapahtumaan.

Civiksen etuja ovat mm.

Cives 2010-

 

Beaanisitsit 13.10.2010

Beaanisitsit 13.10.2011

Beaanisitsit 18.10.2012

Promootio 30.11.2013

Promootio 12.4.2014

Promootio 28.11.2014

28.11.2014 Civis VP: Joonas Nikkanen

Promootio 11.4.2015

Promootio 4.12.2015

Promootio 9.4.2016

Promootio 3.12.2016

Liity!

Tilaamalla SKO:n sähköpostilistan saat ajankohtaiset kutsut ja tiedotteet suoraan sähköpostiisi. Kirjoita vain osoitteesi alle. Voit poistua listalta samalla lomakkeella.

Liity skolistalle


SKO:n elinikäinen jäsenmaksu on vain 5 € – kannattaa liittyä!

Lue lisää >>

Ilmoittaudu tapahtumiin >>

SKO päivystää: