[Maisteluarkistot]
[In English]

Turun yliopiston Savo-Karjalaisen Osakunnan Tosi Miehet

... better known to the world as Miestenkerho.

Huhtikuun 8. päivänä 1989 laadittujen sääntöjen mukaan (1 §) "Kerhon nimi on Turun yliopiston Savo-Karjalaisen osakunnan Tosi Miehet. Kerho tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden ryhdistäytymiseen, toimii järkevän keskustelun tyyssijana, hengähdys- ja turvapaikkana ukkomiehille ja muille ojasta allikkoon joutuneille sekä edistää olutkulttuuria."

Miestenkerho on avoin kaikille osakunnan miesjäsenille, jotka täyttävät kerhon säännöissä määritellyt, ei järin ryppyotsaiset, kriteerit. Kerho kokoontuu lukukauden aikana pääsääntöisesti kuukauden viimeisenä maanantaina yleensä noin parin tunnin ajan. Kokoontumispaikkana toimii tuttu ja turvallisen hiljainen SKOn toimisto, mutta olosuhteiden pakosta tai salliessa joskus tavataan muuallakin, tällöin yleensä jossain paikallisessa olutravintolassa.

Tapaamisten perusohjelmaan kuuluvat uuden oluen maistaminen, tulevan toiminnan suunnittelu ja jo säännöissäkin mainittu henkevä keskustelu. Myös olutkulttuurin ylläpitäminen mainitaan säännöissä olennaisena osana kerhon toimintaa, joten jokaiseen tapaamiseen yksi osakuntamme Tosi Miehistä tuo kerholaisten sokkomaistettavaksi jotain kerhossa ennen maistamatonta olutta. Mallasjuoma sitten kehutaan tai haukutaan porukalla ja koitetaan arvailla, josko joku aavistaisi, mistä kyseinen keitos on kotoisin. Muutaman kerran on olut jopa tunnistettukin. Oluen maistaminen ei keskeisestä asemastaan huolimatta ole pakollista kerhon kokoontumisiin osallistuville.

Vuodesta 2004 lähtien Miestenkerho on tavannut kokoontua myös kerran vuodessa jonkin joulukuisen lauantain iltana viettämään yhdessä kerhovuoden päättäviä Yöpeijaisia. Miestenkerhon Yöpeijaiset on normaalia kuukausittaista kokoontumista pidempi iltatapahtuma, joka sisältää oluen maistamisen lisäksi saunomista sekä maittavan liharuuan yhdessä valmistamisen ja lopuksi nauttimisen. Vuosien kokemuksen pohjalta on kerhossa voitu todeta, että Yöpeijaiset tapaavat tuntua kropassa vielä sunnuntai-iltanakin.

Em. kuukausittaisten kerhon omien tapaamisten sekä Yöpeijaisten lisäksi kerho järjestää aktiivisesti, vaikkakin satunnaisesti, erilaisia tapahtumia kaikkien osakuntalaisten iloksi. Vuosien varrella Miestenkerho on järjestänyt mm. pokeri-iltaa, inhokkiolutiltaa, biljarditurnausta, grilli-iltoja, ekskursioita Tammelan Keppana Kellari -ravintolaan sekä viime vuosien tuoreimpana tapahtumasarjana bussikierroksia Turun hieman harvemmin koluttuihin lähiöbaareihin. Erilaisten tapahtumien lisäksi Miestenkerho tarjoaa kaikille osakuntalaisille myös olutmaistelusessioidensa tulokset osakunnan verkkosivuille kootun maisteluarkiston muodossa. Ajoittain kerho on raportoinut suosittelemistaan oluista myös Käk-lehden sivuilla.

Tervetuloa mukaan tutustumaan porukkaan!

Miestenkerhoa vetää Tosi PääMies Aki Halonen: akjoha@utu.fi

Miestenkerhon karvaiset otukset ovat myös Facebookissa.

---

TURUN YLIOPISTON SAVO-KARJALAISEN OSAKUNNAN TOSI MIESTEN KERHON SÄÄNNÖT (8.4.1989)

1 §

Kerhon nimi on Turun yliopiston Savo-Karjalaisen osakunnan Tosi Miehet. Kerho tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden ryhdistäytymiseen, toimii järkevän keskustelun tyyssijana, hengähdys- ja turvapaikkana ukkomiehille ja muille ojasta allikkoon joutuneille sekä edistää olutkulttuuria.

2 §

Kerhon jäseniksi hyväksytään Turun yliopiston Savo-Karjalaiseen osakuntaan kuuluvia Tosi Miehiä.

(3 § ja 4§ jätetty julkaisematta kerhon pääsykokeellisista syistä.)

5 §

Jos syntyy epäselvyyttä siitä, täyttääkö hakija Tosi Miehen vaatimukset, hänet on alistettava Naistenkerhon testattavaksi.

6 §

Kerho valitsee Naistenkerhosta sopivaksi katsomansa naisen kokoonkutsujakseen. Mikäli kerho ei pysty monien ehdokkaiden joukosta valitsemaan itselleen kokoonkutsujaa, Naistenkerho nimeää keskuudestaan sopivan naishenkilön. Kokoonkutsujan nimi julkistetaan seniorijuhlassa.

7 §

Kerho kokoontuu aina, kun Tosi Miehet tuntevat tarvitsevansa toistensa seuraa tai henkistä tukea, kuitenkin vähintään kerran vuodessa Turun kaupungissa sopivaksi katsomassaan paikassa.

8 §

Kokoontuessaan kerhon jäsenet nauttivat vähintään kahta eri merkkiä olutta, joista toisen on oltava kolmannen veroluokan kotimainen olut.

9 §

Tasa-arvon edistämiseksi ja väärinkäsitysten välttämiseksi on vähintään kerran vuodessa järjestettävä Tosi Miesten kerhon ja Naistenkerhon yhteinen kokous.

10 §

Missä vähintään kaksi miestä kokoontuu, älköön pahaa puhuttako naisista.

Liity!

Tilaamalla SKO:n sähköpostilistan saat ajankohtaiset kutsut ja tiedotteet suoraan sähköpostiisi. Kirjoita vain osoitteesi alle. Voit poistua listalta samalla lomakkeella.

Liity skolistalle


SKO:n elinikäinen jäsenmaksu on vain 5 € – kannattaa liittyä!

Lue lisää >>

Ilmoittaudu tapahtumiin >>

SKO päivystää: