Punaviinikerhossamme on toiminnan alkuvuosista lähtien noudatettu omaa koulutuspolkuaan: ahkera uusi kävijä ansaitsee ensin oppipojan arvon, josta voi taas lisäaktiivisuuden voimalla nousta kisälliksi. Seuralla on kerrallaan kymmenen istuvaa mestaria, joilla kullakin on oma vastuualueensa määräämä titteli. Kuten viinit, leivät ja juustotkin, vastuutakin jaetaan, eli kerholaiset puuhaavat tosiasiassa kokoontumisia ja tapahtumia yhteistuumin.

Jos elämä päätyy viemään chevalierin pois SKOn pyöreän pöydän äärestä eikä säännöllinen punaviinin maistelu ChTR:n piirissä enää onnistu, lasketaan hänet janonsa sammuttaneiden joukkoon ja hän voi julistautua aktiiviuransa päättäneeksi oltermanniksi.

Ao. mestarien, oppipoikien, kisällien ja oltermannien listat on päivitetty kesäkuussa 2022.

Istuvat mestarit

Päivitetty vuonna 2023 kesäkuu

Ylin juomanlaskija 54. Laura Ekberg Viinimestari 10.5.2010
ViiniKisälli 17.10.2009
Oppipoika 23.5.2009
Juustomestari 56. Sam Parwar Juustomestari 13.10.2012
Juomanlaskijakisälli 2010
Oppipoika 2009
Kirjurimestari 55. Petri Teräspuro Kirjurimestari 15.10.2011
Kirjurikisälli 2010
Oppipoika 2009
Klasimestari 65. Tomi Metsälä Klasimestari 12.10.2019
Phinanssikisälli 14.10.2017
Oppipoika 9.10.2015
Muonamestari 63. Heli Ervasti Muonamestari 12.10.2019
Phinanssikisälli 15.10.2016
Oppipoika 19.10.2013
Phinanssimestari 61. Henna-Riikka Palokangas Seremoniamestari 14.10.2017
Vaakunakisälli 10.10.2014
Oppipoika 19.10.2013
Protokollamestari 64. Lilli Arkolahti Protokollamestari 14.10.2017
Prokotollakisälli 15.10.2016
Oppipoika 9.10.2015
Seremoniamestari 57. Helinä Taimi Seremoniamestari 13.10.2012
Seremoniakisälli 28.5.2011
Oppipoika 2010
Vaakunamestari 59. Tomas Johansson Vaakunamestari 9.10.2015
Prokollakisälli 13.10.2012
Oppipoika 28.5.2011
Viinimestari 67. Sanna Mäkelä Viinimestari 9.10.2021
Seremoniakisälli 13.10.2018
Oppipoika 14.10.2017

 

Kisällit

15. Tapio Mesikämmen Kirjurikisälli 27.10.1970
28. Heikki Hokkanen Viinikisälli 20.11.1978
Oppipoika 14.9.1978
29. Markus Ekberg Kirjurikisälli 19.1.1979
Oppipoika 20.11.1978
30. Jorma Mattila Viinikisälli 16.4.1980
Oppipoika 7.11.1979
36. Hannu Mustonen Musiikkikisälli 10.10.1987
Oppipoika 10.10.1987
37. Hannu Sairinen Musiikkikisälli 10.10.1987
Oppipoika 10.10.1987
38. Rauno Väinölä Musiikkikisälli 10.10.1987
Oppipoika 10.10.1987
45. Mikko Summala Juomanlaskijakisälli 26.10.1991
Oppipoika 26.10.1991
62. Patrik Niskanen Viinikisälli 9.10.2015
Oppipoika 10.10.2014
66. Siina Alaranta Phinanssikisälli 12.10.2019
kisälli 14.10.2017
Oppipoika 14.10.2017
68. Eero Pietilä Vaakunakisälli 12.10.2019
Oppipoika 15.10.2016
69. Essi Mäkelä Juustokisälli 12.10.2019
Oppipoika 15.10.2016
70. Joonas Nikkanen Viinikisälli 12.10.2019
Oppipoika 13.10.2018
71. Sara Takala Protokollakisälli 3.6.2023
Oppipoika 9.10.2021
72. Aaro Ketokulta Muonakisälli 3.6.2023
Oppipoika 14.10.2017

Vanhat mestarit ja oltermannit (janonsa sammuttaneet)

Raimo Rahkonen (perustaja) Oltermanni 1.11.1969
Kirjurimestari 10.10.1967
Jarmo Leskinen (perustaja) Oltermanni 9.10.1971
Musiikkimestari 10.10.1967
Kauko Laine (perustaja) Oltermanni 9.10.1971
Klasimestari 10.10.1967
Heikki Karhunen (perustaja) Oltermanni 9.10.1971
Juustomestari 10.10.1967
Heikki Kankkunen (perustaja) Oltermanni 17.01.1972
Protokollamestari 10.10.1967
11. Heikki Mäki Oltermanni 6.3.1972
Kirjurimestari 26.1.1970
Kirjurikisälli 1968
14. Reijo Salminen Oltermanni 6.3.1972
Klasimestari 9.10.1971
Kirjurikisälli 20.10.1970
13. Jorma Pirinen Oltermanni 6.3.1972
Vaakunamestari 9.10.1971
Muonakisälli 10.2.1969
Harri Kukkonen (perustaja) Oltermanni 6.11.1972
Phinanssimestari 10.10.1967
Jorma Autio (perustaja) Riemuritari 13.10.2017
Oltermanni 6.11.1972
Muonamestari 10.10.1967
Jaakko Parviainen (perustaja) Oltermanni 6.11.1972
Juomanlaskijamestari 10.10.1967
Martti Kankkunen (perustaja) Oltermanni 6.11.1972
Jukka Kujala (perustaja) Oltermanni 6.11.1972
Vaakunamestari 10.10.1967
12. Kari Kurki Oltermanni 10.10.1972
Protokollamestari 7.11.1970
Juustokisälli 10.2.1969
17. Hannu Niemi Oltermanni 9.10.1976
Muonamestari 9.10.1971
Muonakisälli 2.4.1971
Oppipoika 18.1.1971
Jussi Karrama Oltermanni 10.10.1987
Oppipoika 6.4.1970
16. Pekka Halonen Oltermanni 10.10.1987
Viinimestari 10.10.1972
Juustomestari 1.1.1971
Kirjurikisälli 2.11.1970
Oppipoika 2.3.1970
26. Erkki Heikkinen Oltermanni 10.10.1987
Muonakisälli 2.5.1977
Oppipoika 18.4.1977
33. Ilpo Kari Oltermanni 10.10.1987
Phinanssimestari 6.10.1984
Phinanssikisälli 19.10.1983
Oppipoika 15.9.1982
39. Eino Härikkä Oltermanni 26.10.1991
Klasimestari 12.11.1989
Kirjurikisälli 7.10.1988
Oppipoika 10.10.1987
25. Antero Johansson Oltermanni 26.10.1991
Kirjurimestari 23.4.1979
Kirjurikisälli 2.5.1977
Oppipoika 18.4.1977
32. Juha Niemelä Oltermanni 10.10.1992
Juustomestari 15.9.1982
Muonakisälli 8.10.1980
Oppipoika 16.4.1980
40. Leena-Sisko Johansson Oltermanni 7.12.1996
Seremoniamestari 12.10.1990
Seremoniakisälli 12.10.1990
18. Kari Reinikainen Kirjurimestari 9.10.1971
Kirjurikisälli 2.4.1971
Oppipoika 18.1.1971
19. Heikki Reisbacka Klasimestari 6.3.1972
Klasikisälli 9.10.1971
Oppipoika 18.1.1971
21. Harri Kainulainen Juustomestari 10.10.1972
Phinanssikisälli 6.3.1972
Oppipoika 17.1.1972
20. Juha Liira Phinanssimestari 10.10.1972
Seremoniakisälli 29.11.1971
Oppipoika 4.9.1971
22. Tuomo Melasuo Seremoniamestari 10.10.1973
Muonakisälli 10.10.1972
Oppipoika 17.4.1974
23. Paavo Villikka Muonamestari 9.10.1976
Muonakisälli 3.2.1975
Oppipoika 25.11.1972
24. Matti Karjala Phinanssimestari 9.10.1976
Kirjurikisälli 3.2.1975
Oppipoika 25.11.1972
35. Pasi Mustalahti Oltermanni 11.10.1997
Phinanssimestari 10.10.1987
Phinanssikisälli 12.12.1986
Oppipoika 10.10.1986
34. Tomas Holm Oltermanni 11.10.1997
Viinimestari 1.12.1990
Viinikisälli 10.10.1986
Oppipoika 6.10.1984
42. Kitty Enbom Oltermanni 11.10.1997
Kirjurimestari 10.10.1992
Kirjurikisälli 12.10.1990
46. Esa Aarnio Oltermanni 13.10.2007
Vaakunamestari 9.10.1993
Vaakunakisälli 10.10.1992
Oppipoika 26.10.1991
47. Jaana Hara (Tikkunen) Oltermanni 13.10.2007
Klasimestari 9.10.1993
Klasikisälli 10.10.1992
Oppipoika 26.10.1991
48. Anu Suokas (Strandman) Oltermanni 17.10.2009
Viinimestari 7.12.1996
Viinikisälli 10.10.1993
Oppipoika 10.10.1992
49. Timo Raunio Oltermanni 15.10.2011
mestari
Kirjurikisälli 11.10.1997
Oppipoika 11.10.1997
50. Jarno Sointusalo Klasikisälli
Oppipoika 7.12.1996
51. Juha Heinänen Viinikisälli
Oppipoika 7.12.1996
52. Kimmo Suorsa Oltermanni 15.10.2011
Klasimestari 10.10.2005
Seremoniakisälli
Oppipoika
27. Veli Takala Muonakisälli 20.11.1978
Oppipoika 14.9.1978
43. Kaisa Pirttisalo Oltermanni 19.10.2013
Muonamestari 10.10.1992
Muonakisälli 12.10.1990
53. Niklas Wahlberg Oltermanni 9.10.2015
Vaakunamestari 3.10.2008
Vaakunakisälli 2008
Oppipoika
44. Anne Laine Oltermanni 15.10.2016
Phinanssimestari 10.10.2000
Oltermanni 10.10.1992
Klasikisälli 12.10.1990
41. Ulla Kalli Oltermanni 14.10.2017
Protokollamestari 12.10.1990
Protokollakisälli 12.10.1990
31. Pekka Salminen Oltermanni 12.10.2019
Juomanlaskija 13.10.2012
Juustomestari 5.10.1983
Juustokisälli 8.10.1980
Oppipoika 16.4.1980
58. Oona Peltonen Oltermanni 12.10.2019
Klasimestari 13.10.2012
Klasikisälli 28.5.2011
Oppipoika 2010
60. Antti Kaunismäki Oltermanni 12.10.2019
Muonamestari 19.10.2013
Muonakisälli 13.10.2012
Oppipoika 17.10.2009

Oppipojat

Jukka Hagström Oppipoika 1.3.1971
Timo Martola Oppipoika 10.10.1986
Ulla Kanttura Oppipoika 1.12.1990
Jussi Matilainen Oppipoika 1.12.1990
Helena Halttunen Oppipoika 10.10.1992
Rita Luoma Oppipoika 9.10.1993
Anu Forss Oppipoika 7.12.1996
Juha Heinänen Oppipoika 7.12.1996
Jarno Sointusalo Oppipoika 7.12.1996
Johanna Nousiainen Oppipoika
Kati Pekkinen Oppipoika
Päivi Tuomisto Oppipoika
Salla Tykkyläinen Oppipoika
Antti Honkasalo Oppipoika
Noora Kaselius Oppipoika 2010
Olli Salli Oppipoika 15.10.2011
Johanna Nygård Oppipoika 24.11.2012
Janne Koskenoja Oppipoika 9.10.2015
Linda Vahtera Oppipoika 15.10.2016
Veli-Matti Karjalainen Oppipoika 14.10.2017
Joni Selinheimo Oppipoika 13.10.2018
Emma Pitkäsalo Oppipoika 6.3.2023