Kerhon kokoontumiset

Viikkokokoontumiset syys- ja kevätlukukaudella

Punaviinikerho on alkuajoistaan alkaen kokoontunut kerran viikossa yliopiston lukukausien aikana. Viikonpäivä on vaihdellut mutta viime vuodet se on ollut keskiviikko.

Koronapandemian vuoksi kevätkausi 2020 katkesi maaliskuussa mutta ennakkoon sovittujen viikkoviinien maistelua jatkettiin syksyllä Zoomin välityksellä. Kesällä 2021 otettiin epävirallisemmin ja kukin maisteli tahoillansa omia valintojaan. Syyskuusta 2021 alkaen jatkettiin yhteisesti ennakkoon sovitun viinin maistelua Zoomissa ja lokakuusta alkaen palattiin taas osittain osakunnan toimistolle punaisen pöydän ääreen. Talvella kokoonnuttiin koronaa väistellen erinäisillä tavoilla. Etämaisteluoptio jäi kuitenkin mukaan kauempana asuvien chevalierien vaihtoehdoksi.

    • Aika: keskiviikkoisin klo 19 alkaen
    • Paikka: Savo-Karjalaisen Osakunnan toimisto sekä Zoom
    • Viinit ja naposteltavat: Seuraavan viikon viinintuoja valitaan edellisessä kokoontumisessa ja hän hankkii kokoontumiseen kaksi erimerkkistä viiniä, juustoa sekä leipää. Niiden määrän hän arvioi chtr@utu.fi-listan ennakkoilmoittautumisten pohjalta. Viinintuoja ei paljasta muille paikanpäällä maisteleville etukäteen viiniensä merkkejä, koska ne maistellaan ns. sokkona ja niiden alkuperä arvaillaan kokoontumisen aikana. Ennakkoon ilmoittautuneille etämaistelijoille viinintuoja sen sijaan ilmoittaa viinivalinnoistaan yksityisesti sähköpostilla, jotta he voivat itse hankkia viininsä ja naposteltavansa kokoontumiseen mennessä.

Viikkokokoontumiset kesällä

Kesällä kokoonnumme keskiviikkoisin klo 19 alkaen etänä Zoomin välityksellä. Kesäkokoontumiset ovat vapaamuotoisia eli turisemme Zoomissa ja kukin juo omia viinivalintojaan. Linjoille voi ilmestyä ilman ennakkoilmoittautumisia.

Kausien päättäjäiset

Syyskauden päätteeksi joulukuussa ja kevätkauden jälkeen toukokuussa kerho kokoontuu osakunnan omiin tiloihin kokoillan nyyttäreihin, joihin kukin osallistuja tuo jotakin syötävää sekä “viiniparinsa” kanssa jonkun pullon punaviiniä. Ruuat ja juomat sitten yhteisvoimin tuhotaan. Syyskauden päättäjäiset toimivat samalla kerhon pikkujouluina, joissa nähdään perinteisesti myös pukki lahjasäkkeineen.

Vuosijuhlat

Kerhon virallinen perustamispäivä oli 10.10.1967, minkä seurauksena kerho on juhlinut olemassaoloaan aina lokakuun 10. päivän tienoilla ainakin 70-luvun alkupuolelta alkaen. Vuosijuhlia on vietetty osakunnan ulkopuolella kaupungin hyviksi todetuissa ravintoloissa ja kertaalleen myös Turun ja Tukholman välisillä vesillä.