Käenpiika oli vuodesta 1974 alkaen KÄK-lehden rinnalla julkaistu ohut tiedotusmoniste, jonka tarkoitus oli tiedottaa osakuntalaisille mm. tulevista tapahtumista sekä lyhyesti raportoida menneistä sellaisista. Kävi kuitenkin niin, ettei pesään mahtunutkaan samaan aikaan kahta käkeä vaan varsinaisen KÄK-lehden julkaiseminen jäi pian pitkälle tauolle ja Käenpiika jäi monen vuoden ajaksi osakunnan ainoaksi säännölliseksi julkaisuksi. Käenpiika alkoi kuitenkin vuosien varrella muistuttaa pikku hiljaa vanhaa KÄKeä pitempine ja humoristisine juttuineen. Ympyrä sulkeutui 1980-luvun loppupuolella, jolloin KÄKiä alettiin jälleen julkaista vuorotellen, ja välillä jopa sisäkkäin Käenpiian kanssa. Lopulta KÄK oli ottanut taas vanhan paikkansa 1990-luvun alussa, minkä jälkeen Käenpiika ei ole enää ilmestynyt.

Tässä arkistossa on skannattuna Käenpiian numeroita vuosilta 1974-1988. Jos sinun varastostasi löytyy numeroita, joita ei tässä ole, osakunta lainaa niitä mieluusti skannaamista varten.

KÄK-lehden arkisto löytyy täältä.

Kunkin vuosikerran kohdalla ylempänä ovat linkit varsinaisiin PDF-muotoisiin lehtiin ja niiden alla näiden lehtien kansikuvat.

 

 

1988

 
1988-2 1988-5

1987

1987-4

1986

   
1986-1 1986-2 1986-4

1985

     
1985-1 1985-2  1985-3 1985-4

1984

   
1984-1 1984-2 1984-3

1983

         
1983-1 1983-2 1983-special 1983-4 1983-5 1983-6

1982

1982-x

1981

   
1981-1 1981-2 1981-3

1980

   
1980-1 1980-2 1980-joulu

1979

         
1979-1 1979-2 1979-3 1979-4 1979-5 1979-6

1978

   
1978-1 1978-2 1978-3

1974

       
1974-1 1974-2 1974-3 1974-4 1974-5