Yrjö Väisälä (1891–1971) oli Turun Yliopiston Savo-Karjalaisen Ylioppilasseuran ja sitä seuranneen Savo-Karjalaisen Kerhon ensimmäisten vuosikymmenten voimahahmoja, joka muiden 1920-luvun seniorijäsenten lailla oli luomassa Turun Yliopiston nuoren ylioppilaskunnan piiriin savo-karjalaisten opiskelijoiden yhteisöä ja sille perinteitä, jotka elävät hyvin tänäkin päivänä. Kukapa SKOssa ei tuntisi Seniorijuhlaa taikka Kulinaarista tiedekuntaa, jota Väisälä oli perustamassa vuonna 1931 ja jonka ensimmäisenä dekaanina hän toimi jopa 40 vuotta.
Tämän lisäksi hänen on kerrottu olleen myös mm. fysiikan ja tähtitieteen professori, Ursan perustajajäsen, Tuorlan observatorion perustaja sekä akateemikko vuosina 1951–1961. Vuosi sitten perustettiin myös hänestä kertova museo.
Tervetuloa siis mukaan Savo-Karjalaisen Osakunnan ja Kulinaarisen tiedekunnan retkelle Yrjö Väisälä -museoon Piikkiön Tuorlaan (Väisäläntie 20, 21500 Kaarina) lauantaina 29.11.2025. Museolla meille on varattu opastettu kierros klo 11.45 alkaen. Opastus kestää tunnin verran, minkä jälkeen on mahdollisuus myös osallistua planetaarion puolella Kuukauden Tähtitaivas -yleisöesitykseen klo 13.00 alkaen.
Opastetulle museokierrokselle osallistumisen hinta on 9 € ja maksu suoritetaan osakunnan matkanjärjestäjälle paikan päällä joko käteisellä tai MobilePayllä. Jos nämä maksutavat eivät onnistu, kerro asiasta ilmoittautumislomakkeen lisätiedoissa. Mikäli haluat osallistua myös Kuukauden Tähtitaivas -yleisöesitykseen, varaa lippu siihen etukäteen Avaruuspuisto Väisälän nettisivuilta: https://www.avaruuspuisto.fi/ohjelma/. Kuukauden Tähtitaivas -yleisöesityksen lippu aikuiselle kustantaa 12 € ja se maksetaan museolle ennen näytöksen alkua.
Retkelle lähdetään kimppakyydeillä Turun Ylioppilastaloilta ja Fölin busseilla (mm. linjat 704 ja 705 Puutorilta Paimioon), mikäli autoja kuskeineen ei riittävästi saada mukaan. Paikalle voi hakeutua muillakin tavoin klo 11.45 mennessä. Ilmoita ilmoittautumislomakkeessa halukkuutesi kyytiin ja mahdollisuutesi tarjota sellaista. Nopeimmat ilmoittautuneet saavat etuoikeuden kyytipaikoille. Mukaan retkelle mahtuu 20 osallistujaa. Paluumatkalle Turkuun lähdetään sitä mukaa, kun kimppakyydit täyttyvät tai väki itsenäisesti valuu Fölin kyytiin.
Ilmoittaudu retkelle täyttämällä alla oleva lomake sunnuntaihin 23.11. klo 22.00 mennessä.
Lomakkeen sulkeuduttua ilmoittautuminen on sitova.
Eli lyhyesti:
MITÄ? Retki Tuorlan Yrjö Väisälä -museoon opastetulle kierrokselle
MILLOIN? La 29.11. klo 11.45 (museolla)
MITÄ MAKSAA? Opastettu kierros 9 €, Kuukauden Tähtitaivas -yleisöesitys 12 € (varaa lippu erikseen)
MITEN? Kimppakyydeillä tai Fölillä
MIKSI? Koska SKO100 ja Yrjö Väisälä oli og SKO-seniori!